15.3.2015

Helsingin poliisisoittokunnan lastenkonsertti

Osana valtakunnallisia puhallinpäiviä Helsingin Poliisisoittokunta esittää uuden lastenkonserttishow’nsa sunnuntaina 15.3. kello 11-12 Espoon kulttuurikeskuksessa. Konserttiin vapaa pääsy!

Helsingin Poliisisoittokunnan iloisessa lastenkonsertissa seikkaillaan hauskoissa, mutta myös hieman vakavissa merkeissä. Mitä tehdä, kun yksinäinen nalle kaipaa ystävää? Saako poliisileijona karanneen rosvon kiikkiin tai menettääkö rumpalimme peltinsä? Luvassa on kosolti kepeää toimintaa ja jännitystä.

Poliisisoittokunta on pian 70-vuotisen historiansa ajan esiintynyt paljon lapsille ja nuorille. Georg Malmsténin Lasten liikennelaulusta lähtien poliisi on orkesterinsa välityksellä tuonut nuorimmille ikäryhmille asiaa ja viihdettä, sekä hieman tavallisesta poikkeavan kontaktin poliisin kanssa. Tavoitteena on, ettei lapsen ja poliisin tarvitsisi myöhemmin tavata ikävämmissä merkeissä.

Tervetuloa jännittämään ja viihtymään! Helsingin Poliisisoittokunnan uuden lastenkonserttishow'n on ideoinut vanhempi konstaapeli Lasse Pousi. Konserttia johtaa soittokunnan ylikapellimestari Sami Ruusuvuori.

Järjestäjänä Espoon nuorisopuhallinorkesteri ry
Lisätietoja: puhallinpaivat2015.fi