9.5.2015

Sydänmessut

Sydän on itsestäänselvyys, sydänterveys ei. Sydänmessut on sydänterveyden suurtapahtuma, joka järjestetään lauantaina 9.5. klo 10-16 Espoon Kulttuurikeskuksessa. Yleisöllä vapaa pääsy.
Sydänmessut on sydänterveyden suurtapahtuma, joka on järjestetty Espoossa joka toinen vuosi 2001 lähtien. Sydänmessuilla 2013 vieraili  7.000 henkeä, yhteensä nyt siis jo 37.000 vierasta. Kahdeksannet Sydänmessut  järjestetään lauantaina 9.5.2015 klo 10 - 16 Espoon kulttuurikeskuksessa Tapiolassa. Yleisöllä on vapaa pääsy.

Tällä kerralla lähestymme sydänterveyttä paitsi fyysisten myös psyykkisten altistus-ja selviytymistekijöiden näkökulmasta. Teemana on Hyvä sydän, Hyvä mieli, Erinomaiset elämäntavat. Esillä ovat muun muassa ylikuormituksen vaikutus sydämeen ja muistiin, elämäntapojen merkitys ja haasteet niiden muuttamiseen sekä valtimotaudin ennakointi ja estäminen.

Pääluentojen ohella tietoiskut tarjoavat mm. tietoa tarjolla olevasta sydänkuntoutuksesta, puuttuvan hampaan korvaamisesta, sydämen sähköisestä elvyttämisestä, sydänpuhelimesta, kolesterolin alentamisesta ja verenohennushoidosta. Kardiologin kyselytuokiossa voi kysyä mieltään askarruttavista sydänaiheista.

Sydänmessut tuo yhteen ammattilaiset, palveluntarjoajat ja henkilöt, joita oma tai läheisen hyvinvointi askarruttaa. Yhteistyökumppaneiden kulut ovat minimissään, sillä kiinteiden rakennelmien sijasta käytetään omia banderolleja, siirrettäviä standeja tai talosta saatavia pöytiä.

Sydänmessut on voittanut Sydänliiton harvoin jaetun järjestötyön pääpalkinnon, Soihdun.

Lisätietoja tapahtumasta:
Annukka Siro: toimisto@espoonsydanyhdistys.fi, 050 4080949
espoonsydanyhdistys.fi/tietoa-ja-tapahtumia/sydanmessut