Lapset & isovanhemmat yhdessä

Tapiolan Kesänavauspäivänä 27.5. Tapiolassa startataan Lapset & isovanhemmat yhdessä -kampanja, jonka tarkoituksena on tuoda esiin mahdollisuuksia yhteiseen, mukavaan tekemiseen Tapiolassa. Tapiolan Rotaryklubin ideoiman ja koordinoiman kampanjan aikana Tapiolan toimijat tarjoavat mukavaa tekemistä siivittämään arvokasta yhteistä aikaa lastenlasten ja isovanhempien kesken. Kaikkiin aktiviteetteihin voi myös osallistua lapsi muun tärkeän aikuisen kanssa.

Tulevaa ohjelmaa:

Sunnuntai 4.6.

Kino Tapiola tarjoaa ilmaisen popcorn-rasian isovanhemman kanssa su 4.6. klo 13.30 Pieni merenneito -elokuvaan osallistuvalle lapselle.

Elokuvasta esitetään alkuperäinen englanniksi puhuttu versio ja sen kesto on 135min. Elokuvan ikäraja on K12 (kolmen vuoden ikärajajouston myötä 9-vuotias voi tulla näytökseen tutun aikuisen seurassa). Linkki lipun ostoon: https://www.kinotapiola.fi/naytos/pieni-merenneito-orig/

Menneet ohjelmat:

Lauantai 27.5.

Työpajat Museo Leikissä klo 10-13 ja 14-16
Museo Leikissä järjestetään kaksi kaikille avointa työpajaa 27.5. Klo 10-13 kootaan Neppis-autoja ja klo 14-16 tehdään Legoista avaimenperiä. Työpajat toimivat non-stoppina ja kerrallaan pajaan mahtuu n. 20 henkeä. Tilaisuus on avoin kaikille, mutta erityisesti mukaan toivotaan lapsia isovanhempien kanssa.

Espoon musiikkiopiston musiikkituokiot klo 11-11.30 ja 12-12.30
Lasten ja isovanhempien MUSIIKKIKUPLA  järjestetään 27.5. klo 11-11.30  sekä 12-12.30. Mitä lapset lauloivat ennen, entä nyt? Iloinen yhteinen musiikkituokio Tapiolan uudessa tapahtumatilassa KUPLAssa. Espoon musiikkiopiston EMOn muskariope Tarja leikittää. Kulttuuriaukio, Marimekkotalon pääty (ent. Danske Bankin sali). 

Satuhetket Tapiolan kirjastossa klo 11.45/ Sagostunder på Hagalunds bibliotek på svenska kl. 12.45
Musiikillinen satuhetki 27.5. suomeksi klo 11.45 alle kouluikäisille Tapiolan kirjastossa. Koko perhe on tervetullut kirjastoon.
Den svenska somriga sagostunden 27.5. börjar 12.45 till barn under skolåldern på Hagalunds bibliotek. Hela familjen är välkommen med till biblioteket.

Riksapyöräilyä Tapiolan ytimessä klo 10.30-12
Tapiolan seurakunta on mukana kesänavauksessa riksapyöräilyllä. Riksapyörän kyytiin pääsee klo 10.30-12.00 ja lähtöpaikka on Heikki von Hertzenin aukio. Teema on isovanhempi ja lapsenlapsi riksa-ajelulla. Mukaan voi ottaa oman pyöräilykypärän.

Espoon Tapioiden piste Tuulikinsillalla klo 10-14
Miltä näyttää aitajuoksuaita ja pikajuoksun lähtöteline? Tule tutustumaan yleisurheiluun Espoon Tapioiden pisteelle yhdessä isovanhemman kanssa ja osallistu pääsylippujen arvontaan U23 yleisurheilun EM-kilpailuihin Espoossa. 

Espoon Telinetaitureiden piste Tuulikinsillalla klo 10-14
Osallistu käsilläseisontahaasteeseen ja ilmoittaudu isovanhemman kanssa kokeilemaan sunnuntaina 28.5. järjestettävään, maksuttomaan PerheGym -kokeiluun. Ilmoittaudu kokeiluun täällä.

Museokäynti EMMAssa
Museo on huippupaikka lapsille ja isovanhemmille! Taide on elämys, joka tarjoaa ajateltavaa ja yhdistää yli sukupolvien. EMMAn näyttelytilasta löytyy lattiatasosta vihjeitä, jotka ohjaavat lapset ja heidän aikuisensa kokemaan taidetta uudella ja jännittävällä tavalla. Vihjeet sopivat kaiken ikäisille, ja ne on suunniteltu tehtäväksi yhdessä. Tunnistat vihjeet värikkäästä kädenjäljestä, joka viittaa Kim Simonssonin Emma jättää jäljen -veistokseen Tapiolan metroasemalla. Museoon on vapaa pääsy alle 18-vuotiaille sekä yli 70-vuotiaille. Tervetuloa! Lue lisää: www.emmamuseum.fi

Lasten & isovanhempien yhteinen näyttelyretki WeeGeelle
Näyttelykeskus WeeGee on monipuolinen museoiden, näyttelyiden ja tapahtumien keskus Ahertajantiellä Tapiolassa. WeeGee toimii professori Aarno Ruusuvuoren (1925–1992) suunnittelemassa entisessä Weilin+Göösin kirjapainotalossa. WeeGee-talossa sijaitsevat EMMA – Espoon modernin taiteen museo, KAMU Espoon kaupunginmuseo ja Mauri Kunnas -näyttely. Arkkitehti Matti Suurosen (1933–2013) suunnittelema utopistinen muovitalo Futuro-talo on avoinna kesäisin toukokuusta syyskuuhun WeeGee-talon takapihalla. Lasten kanssa kannattaa tutustua erityisesti Mauri Kunnas -näyttelyn värikkääseen maailmaan. Myös jännittävä Futuro-talo saa niin isojen kuin pienten vierailijoiden mielikuvitukset lentämään! Näyttelykeskus WeeGeellä on vapaa pääsy alle 18- ja yli 70-vuotiaille.

Jäätelö- ja kahvihetki Sokos Hotel Tapiola Garden Grill It! -ravintolassa
Jäätelöannos lapselle, kahvi aikuiselle 4€ (voimassa 27.5. klo 14 alkaen)

 

 

Sivustomme käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi ja kävijämäärien tilastoimiseksi.